Voimanpesä järjestää kokonaishyvinvointia tukevan loman Joonianmerellä sijaitsevalla Lefkaksen saarella. Syyskuun lopun matka tarjoaa mahdollisuuden tutustua saareen, jossa ruska kertoo viileistä öistä, mutta päivät ja lämmin meri hellivät vielä matkailijaa. Syyskuu on aikaa, jolloin liikuntalomalainen nauttii matkastaan. Aamut ovat raikkaita, päivällä saattaa sataakin ja illalla pukeudutaan villatakkiin. Toki aurinko myös paistaa ja rusketustakin saadaan.
Matkanjohtajina toimivat Johanna ja Eino Havas, jotka ovat viettäneet lomiaan Lefkaksella lähes kymmenen vuoden ajan. Paikallistuntemuksensa ansiosta he johdattavat retkeläiset kokemaan Lefkaksen todellisia helmiä. Ryhmän johtamisesta Havaksilla on pitkä kokemus opettajana ja suunnistusvalmentajana toimiessaan. Life Coach-tutkinto on hyvänä lisänä henkiseen hyvinvointiin ohjattaessa.
Voimanpesän hyvinvointiloman ohjelma ja palvelut
Paikka: Kreikka, Lefkas
Hotelli: Porto Galini ****
www.portogalini.gr
Hotelli tripadvisorissa
Voimanpesä tarjoaa hyvinvointimatkan lomaohjelman ja palvelut. Asiakas päättää itse, mitä matkatoimistoa käyttää varatessaan lennot ja hotellihuoneen.
Lue tarkat varausohjeet kohdasta Näin ilmoittaudut.
Apollomatkat: nina.jakiminski@apollomatkat.fi
Aurinkomatkat: aurinkomatkat.fi tai 09 818 11 01 (varaukseen lisätään 15€ palvelumaksu)
Retkipäivät käynnistyvät Porto Galini -hotellin aulasta.
Loma yhdistää monipuolisen liikunnan (vaellus, kehonhuolto, pyöräily sekä hotellin tarjoamat liikuntamahdollisuudet),välimerellisen ravinnon ja henkisen hyvinvoinnin. Tämä matka on suunnattu heille, jotka nauttivat kauniista maisemista, pyöräilystä pienillä kyläteillä ja kehonhuollosta rannalla sekä joogapaviljongissa. Yhteinen lounas paikallisissa tavernoissa päättää päivän liikuntaosuuden. Nautimme ravitsemuksellisesti täyteläisiä aterioita. Myös omaa aikaa jää ja päivällinen tai iltapala hoidetaankin pääsääntöisesti itsenäisesti. Viimeistä iltaa juhlistetaan yhteisellä päivällisellä.
Hyvinvointiloman tarkoitus on auttaa irti joskus liian hektisestä arjesta. Lomalla pyritään kiireettömyyteen ja hetkessäolemiseen. Tähän ohjaa maiseman vaihdos, paikallisen luonnon ihmettely ja haluttaessa valokuvaus. Vaeltaen ja pyörän selästä tuntee tuoksut ja näkee paremmin sisiliskot, hyönteiset ja muut luonnon ihmeet. Välimeren ilmasto hellii kehoa, on helppo hengittää suolaista ilmaa.
Paikallinen ruoka on lähiruokaa. Kreikkalaiset arvostavat luonnon tarjoamia villivihanneksia ja yrttejä. He tekevät kosmetiikkaa oman maaperänsä tuotteista. Kotiin viemisinä parhaita tuliaisia ovat Lefkaksen hunaja ja paikallinen oliiviöljy. Oliiviöljypohjaiset shampoot ja hoitoaineet hellivät hiuksia.
Usein lomalta paluu tuntuu raskaalta. Hyvinvointilomamme tarkoitus on antaa eväitä selvitä kotona odottavista asioista keveämmin. Viikon aikana pysähdytään pohtimaan omaa elämää. Asenne, näkökulman vaihtokyky ja kiitollisuus siitä, mitä minulla on ovat keinoja vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin. Kun arki sakkaa, voi aina palata Lefkaksen muistoihin ja ottaa keinot käyttöön.
* Tiedustele hyvinvointilomasta Johanna Havakselta puhelimitse +358 50 377 7858, s-postilla havasjohanna(a)gmail.com. com tai alta löytyvällä lomakkeella.
* Varaa matkasi ja majoitus sekä aamupala ja lentokenttäkuljetus valitsemasi matkatoimiston kautta:
Apollomatkat: nina.jakiminski@apollomatkat.fi Apollomatkojen hinta 2hh 645€/henkilö ja yhden hengen huoneessa 800€. Nämä hinnat 17.4.2020 asti.
Aurinkomatkat: aurinkomatkat.fi tai puhelimitse 09 8181101. Aurinkomatkojen hinta 2hh 751€ ja yhden hengen huoneessa 140€ lisää tuohon hintaan. (Aurinkomatkojen hinnat kelluvat ja voivat muuttua varausaikana, lisäksi hintaan lisätään palvelumaksu 15 €.)
* Maksa varausmaksu ilmoittautumisen jälkeen. Varausmaksun suuruus on molemmissa matkatoimistoissa 200€.
* Maksa loppuosa lennoista ja majoituksesta sekä aamupalasta ja lentokenttäkuljetuksesta valitsemallesi matkatoimistolle. Lasku on päivätty 45 vrk ennen matkalle lähtöä.
* Maksa myös Voimanpesän lasku viimeistään 45 vrk ennen matkaa.
Kokoontuminen Helsinki-Vantaan kentälle klo 5.00. Lento lähtee klo 7.05.
Saapuminen Prevetzan kentälle klo 10.30.
Matka kentältä Porto Galiniin linja-autolla. Majoittuminen neljän tähden hotelliin. Tutustuminen yhdessä hotellin ympäristöön ja lounaan nauttiminen läheisessä tavernassa. Siestan jälkeen rauhoitutaan ja poistetaan matkaväsymystä kehonhuollolla joogapaviljongissa. Illansuussa mahdollisuus varata lepopäiväksi hoitoja Spasta. Päivällinen tai iltapala omatoimisesti hotellissa, lähitavernoissa tai Nidrissä.
Aamupala. Klo 9.30 lähtö vuoristoon. Vuoristossa vaellamme Pikadokian harjannetta vanhoille viiniviljelmille reilun 800m korkeuteen. Karu maasto tarjoaa syksyisin ruskan väriloistoa. Korkeuksista näet kauas. Voit samanaikaisesti nähdä meren jopa kolmeen eri suuntaan. Takaisin palatessamme vaellamme viiniviljelmien läpi. Sadonkorjuu vuoristossa on näinä päivinä käsillä. Lounas nautitaan Syvroksessa. Hotellille palattua on mahdollisuus osallistua ohjattuun lihashuoltoon. Päivällinen tai iltapala itsenäisesti.
Aamupalan nauttiminen rauhassa. Klo 9.30 pikkubussi noutaa ryhmän hotellilta ja käymme täydentämässä vesivarastot ja ostamassa vaelluseväitä. Jatkamme matkaa luostarille (Kokkini Eklusia). Tutkimme läheistä luontopolkua ja jatkamme Karyan kautta Eglouviin. Karyassa mahdollisuus tehdä pieniä perinnekäsityöostoksia (mm. pitsiä ja oliivipuuesineitä). Eglouvissa vaelletaan kylän ympäri viehättävää reittiä viikunapuiden ja viiniköynnösten keskellä. Myöhäinen lounas syödään Eglouvissa. Mahdollisuus nauttia paikallista voimaruokaa, linssikeittoa. Lounaan jälkeen nousemme vielä 1037m ihailemaan maisemia ja kuuntelemaan hiljaisuutta. Kanervakasvustot ilahduttavat meitä muutoin karussa maastossa. Hotellille palattua mahdollisuus osallistua ohjattuun venyttelyyn. Päivällinen itsenäisesti hotellilla tai lähitavernoissa. Hyvinvointimatkan päiväohjelmaan voi tulla muutoksia, jotka johtuvat esimerkiksi säästä.
Runsas aamupala noutopöydästä. Kokoontuminen klo 9.00 hotellin yläaulaan. Linja-autolla Nidriin. Polkupyörävuokraamossa pyörien säätöä ja eväiden täydentäminen läheisestä marketista. Pyöräily sitruunalehdon läpi Nidrin putouksille. Putouksille vaellettuamme on mahdollisuus virkistäytyä persoonallisessa kahvilassa plataanin varjossa. Paluumatkalla pysähdymme herkullisesta ruoastaan tunnettuun Kalypso-ravintolaan lounaalle. Pyörillä hotellille. Venyttely ja uintimahdollisuus. Päivällinen itsenäisesti. Polkupyörän pitäminen perjantaisen vapaapäivän ajan on myös mahdollista.
Vapaapäivä hotellilla tai itsenäisesti saareen tutustuen. Mahdollisuus hyödyntää rantalomakohteen palveluita: uinti, melonta, suppaus, tennis. Hotellin ympäristöstö tarjoaa mahdollisuuden myös porrasharjoitteluun. Puutarhassa voit nähdä vuodenajalle tyypilliset granaattiomenat ja muut syyskauden herkut. Spa tarjoaa hyvät mahdollisuudet palautumiseen ja kauneudenhoitoon. Varaukset kannattaa tehdä ajoissa. Mahdollisuus myös tutustua saaren länsirannan upeisiin uimarantoihin ja rannattoman meren maisemiin. Avustamme tarvittaessa auton ja kuljettajan vuokraamisessa.
Aamutoimet rauhassa. Klo 11.30 pyöräily Nidriin. Kello12.15 lautalla läheiseen saareen Meganisiin.Tutustuminen saareen pyöräillen. Mahdollisuus uida poukamissa, joissa ei ole muita ihmisiä ja kerätä muistoksi kiviä ja simpukoita. Ostosaikaa Vathissa, idyllisessä satamakaupungissa. Seikkailunhaluiset nousevat Katomerin alkuperäisenä säilyneeseen kylään ja ihailevat huikeita maisemia Sparthochorin kylästä. Klo 14.30 lähtee lautta takaisin ja lounas nautitaan Nidrissä. Rauhallinen illansuu hotellilla ja ruokailu.
Mahdollisuus aamu-uintiin meressä. Rauhallinen aamiainen runsaasta pöydästä. Kokoontuminen hotellin aulaan klo 10. Vaelluseväät mukana kävelemme huikean oliivilehdon läpi ylös Skaroin rinnettä. Saavutamme ylärinteessä tien, jota reunustavat valtavat timjamikasvustot. Matka jatkuu luontopolkua pitkin Nikiaanan kylään. Onnekkaina näemme luonnonvaraisia amarylliksia. Nikianassa nautimme lounaan, joka täyttää kaikki odotukset ja tarjoaa välimerellisen ravinnon terveysvaikutukset. Kävelemme tai otamme taxin hotellille, jossa pakkailemme ja valmistaudumme viimeisen lomaillan päivälliselle Kerimidaki-tavernassa hotellin naapurissa.
Aamupala klo 7.30. Linja-auto poimii meidät klo 8.35. Viimeiset tuliaiset ehtii hankkia lentokentältä. Lento Suomeen klo 11.25 Prevezasta. Helsingissä perillä ollaan klo 14.45. Haaveilu uudesta matkasta Lefkakselle voi alkaa!