Voimanpesän Hyvinvointilomat

Tule mukaan Hyvinvointilomalle Kreikkaan 22.5.–30.5.2021! 

 

Lähde nauttimaan kauniista alkukesästä Lefkaksen saarella. Kanssamme voimaannut hyvästä ruoasta ja ehdit pohtia sitä, mikä on sinulle tärkeää elämässä.

Voimanpesä järjestää kokonaishyvinvointia tukevan matkan Joonianmerellä sijaitsevalla Lefkaksen saarella. Toukokuun alun loma tarjoaa mahdollisuuden tutustua vehreään saareen, jossa kevät on vielä läsnä ja kukat kukkivat. Toukokuu on aikaa, jolloin lomalainen nauttii liikkumisesta. Aamut ovat raikkaita, päivällä saattaa sataakin ja illalla pukeudutaan villatakkiin. Toki aurinko myös paistaa ja rusketustakin saadaan. Lefkas on tuolloin luonnonkukkien paratiisi.

Matkanjohtajina toimivat Johanna ja Eino Havas, jotka ovat viettäneet lomiaan Lefkaksella lähes kymmenen vuoden ajan. Paikallistuntemuksensa ansiosta he johdattavat retkeläiset kokemaan Lefkaksen todellisia helmiä. Ryhmän johtamisesta Havaksilla on pitkä kokemus opettajana ja suunnistusvalmentajana toimiessaan. Life Coach-tutkinto on hyvänä lisänä henkiseen hyvinvointiin ohjattaessa.

Voimanpesän hyvinvointiloman ohjelma ja palvelut

  • Tapaaminen ja ohjaus ennen lomaa ja loman aikana 
  • Kaksi opasta hyvinvointimatkan ajan
  • Kaksi kokopäiväretkeä vuoristoon vaeltamaan
  • Kaksi pyöräilypäivää rauhallisissa maastoissa
  • Vaelluspäivä hotellin lähimaisemissa yrttejä keräten
  • Kehonhuollot vaellus- ja pyöräilypäivien päätteeksi
  • Pysähtymiset vaelluksen lomassa: ajatusten herättäminen, aistimeditaatiot, metsäjooga
  • Luonnontuntemus ja kulttuuritietämys
  • Ohjaus vapaapäivän viettoon mielenkiintoisiin kohteisiin
  • Ruokailut päivittäin: kreikkalaisia perinneherkkuja lounaaksi tai päivälliseksi
  • Kuljetukset saarilla: pikkubussi, linja-auto, taxi, polkupyörä ja lautta

Voimanpesä veloittaa 990€ ohjelmasta ja palvelusta.

 

LOMAINFO

Matkan ajankohta 22.5.–30.5.2021

Varaa matkasi mahdollisimman varhain. Matkatoimiston hinnat muuttuvat.

Paikka: Kreikka, Lefkas
Hotelli: Porto Galini ****
www.portogalini.gr
Hotelli tripadvisorissa

Voimanpesä tarjoaa hyvinvointimatkan lomaohjelman ja palvelut. Matkatoimisto tarjoaa lennot, lentokenttäkuljetuksen, majoituksen ja aamupalan.

Lue tarkat varausohjeet kohdasta Näin ilmoittaudut.

Tällä hetkellä majoitusta Porto Galiniin tarjoaa yksi matkatoimisto.

Aurinkomatkat: aurinkomatkat.fi tai 09 818 11 01 

Retkipäivät käynnistyvät Porto Galini -hotellin aulasta.


”Tämä ei ollut mikään tavallinen turistimatka. Tämä oli paljon enemmän!”

”Mieleen jäi monia hetkiä: putous, pikkukylät, kehonhuollot ja meditaatio vuoristossa.”

”Voimanpesän hyvinvointimatka sopii erittäin hyvin pariskunnille. Saa kokea yhdessä kaiken sen kauniin ja vaihtaa ajatuksia.”

”Suosittelisin tätä matkaa myös sellaiselle, joka etsii itseään, eikä tiedä tällä hetkellä elämänsä suuntaa.”

”Matka ylitti odotukseni. Erityisen ilahtunut olin ohjaajien paneutumisesta asioihin ja ihmisiin, meihin kaikkiin.”

”Suosittelisin matkaa yksin matkustaville, jotka kuitenkin haluaisivat matkaseuraa. Tällä Hyvinvointimatkalla näkee ja kokee paljon. Ei tarvitse olla huippukunnossa. Tärkeimpiä ovat kokemukset ja elämykset.”

”Ohjelmanmuutokset eivät olleet ongelma. Kun, emme voineet pyöräillä, meille löytyi heti sopiva kävelyreitti.”

Hyvinvointilomalla irtaudut arjen hektisyydestä.

Loma Kreikassa yhdistää monipuolisen liikunnan (vaellus, kehonhuolto, pyöräily sekä hotellin tarjoamat liikuntamahdollisuudet), välimerellisen ravinnon ja henkisen hyvinvoinnin. Tämä matka on suunnattu heille, jotka nauttivat kauniista maisemista, pyöräilystä pienillä kyläteillä ja kehonhuollosta rannalla sekä joogapaviljongissa. Yhteinen lounas paikallisissa tavernoissa päättää päivän liikuntaosuuden. Nautimme ravitsemuksellisesti täyteläisiä aterioita. Myös omaa aikaa jää ja päivällinen hoidetaankin pääsääntöisesti itsenäisesti. Viimeistä iltaa juhlistetaan yhteisellä päivällisellä.

Hyvinvointiloman tarkoitus on auttaa irti joskus liian hektisestä arjesta. Lomalla pyritään kiireettömyyteen ja hetkessäolemiseen. Tähän ohjaa maiseman vaihdos, paikallisen luonnon ihmettely ja haluttaessa valokuvaus. Vaeltaen ja pyörän selästä tuntee tuoksut ja näkee paremmin sisiliskot, hyönteiset ja muut luonnon ihmeet. Välimeren ilmasto hellii kehoa. Suolainen meri-ilma hoitaa ihoa ja hengityselimiä.

Koe kreikkalaisten luonnonläheinen elämäntapa.

Paikallinen ruoka on lähiruokaa. Kreikkalaiset arvostavat luonnon tarjoamia villivihanneksia ja yrttejä. He tekevät kosmetiikkaa oman maaperänsä tuotteista. Kotiin viemisinä parhaita tuliaisia ovat Lefkaksen hunaja ja paikallinen oliiviöljy. Oliiviöljypohjaiset shampoot ja hoitoaineet hellivät hiuksia.

Usein lomalta paluu tuntuu raskaalta. Hyvinvointimatkamme tarkoitus on antaa eväitä selvitä kotona odottavista asioista keveämmin. Viikon aikana pysähdytään pohtimaan omaa elämää. Asenne, näkökulman vaihtokyky ja kiitollisuus siitä, mitä minulla on ovat keinoja vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin. Kun arki sakkaa, voi aina palata Lefkaksen muistoihin ja ottaa keinot käyttöön.

 

Voimanpesän hyvinvointilomat tuottaa hyvinvointipalveluja Lefkaksella kahdesti vuodessa. Seuraava hyvinvointiloma on syyskuussa 25.9.-3.10.2021. Myös tähän ryhmään on vielä tilaa.

NÄIN ILMOITTAUDUT

Tiedustele hyvinvointilomasta Johanna Havakselta puhelimitse +358 50 377 7858, s-postilla havasjohanna(a)gmail.com tai alla löytyvällä lomakkeella.

Varaa matkasi ja majoitus sekä aamupala ja lentokenttäkuljetus matkatoimiston kautta. Matkan hinta on kelluva. Tällä hetkellä (4.1.) matkan hinta on 644€ kahden hengen huoneissa. Yhden hengen huone on 808€. Lentokenttäluljetus on 20€.

Aurinkomatkat: aurinkomatkat.fi tai puhelimitse 09 8181101. 

Maksa varausmaksu (200€) heti ilmoittautumisen jälkeen. 

Maksa loppuosa matkatoimistolle. Laskun eräpäivä on 45 vrk ennen matkalle lähtöä.

Maksa myös Voimanpesän lasku, jonka eräpäivä on 45 vrk ennen matkaa.

 

Siirry lomakkeeseen

Lomaohjelma

Lauantaina 

Kokoontuminen Heisinki-Vantaan kentälle klo 15.15. Lento Lähtee klo 17.20.
Saapuminen Prevetzan kentälle klo 20.45

Matka kentältä Porto Galiniin linja-autolla. Majoittuminen neljän tähden hotelliin. Tutustuminen illalla hotellin ympäristöön. Iltapalan tai päivällisen nauttiminen valinnan mukaan. 

Sunnuntaina  

Mahdollisuus aamu-uintiin meressä. Rauhallinen aamiainen runsaasta pöydästä. Kokoontuminen hotellin aulaan klo 10. Vaelluseväät mukana kävelemme huikean oliivilehdon läpi ylös Skaroin rinnettä. Saavutamme ylärinteessä tien, jota reunustavat valtavat timjamikasvustot. Matka jatkuu luontopolkua pitkin Nikiaanan kylään. Onnekkaina näemme luonnonvaraisia orkideoja. Nikianassa, aivan meren rannassa nautimme lounaan, joka täyttää kaikki odotukset ja tarjoaa välimerellisen ravinnon terveysvaikutukset. Kävelemme tai otamme bussin hotellille. Illalla kokoonnumme hoitamaan kehoa Joogapaviljonkiin. Illallinen nautitaan omakustanteisesti.

Maanantaina 

Aamupalan nauttiminen rauhassa. Klo 9.30 pikkubussi noutaa ryhmän hotellilta ja käymme täydentämässä tarvittaessa vesivarastot ja ostamassa vaelluseväitä. Jatkamme matkaa luostarille (Kokkini Eklusia). Tutkimme läheistä luontopolkua ja jatkamme vuoristokylä Karyaan. Vaellamme siellä perinnemaisemassa luostarille tai havupuumetsän läpi huikeisiin maisemiin. Karyassa on mahdollisuus tehdä perinnekäsityöostoksia (pitsiä, kosmetiikkaa ja oliivipuuesineitä). Eglouviin ajamme maisematietä, joka syöpyy mieliin. Piiskahernepensaat ja valeriaana reunustavat ajoreittiä. Myöhäinen lounas syödään Eglouvissa, jossa on mahdollisuus nauttia paikallista voimaruokaa, linssikeittoa. Lounaan jälkeen vierailemme vielä Profitis Iliaksella, josta voimme hyvällä säällä nähdä koko saaren. Hotellille palattuamme meillä on yhteinen venyttely. Päivällinen itsenäisesti hotellilla tai lähitavernoissa.  

Tiistai 

Aamupala. Klo 9.30 lähdemme vaellusreitille pikkubussilla. Vaellamme Melissa Gorgeen maastossa, joen uomassa. Näemme valtavia Idänplataaneja, vaahteran sukuisia puita. Tässä maastossa voimme tavata mm. luonnonvaraisen sellerin. Vaelluksen jälkeen ajamme Fryasin kylään, jossa nautimme virvokkeita. Kiipeämme Pinakochrin kylään, joka on viehättävä kapeine kujineen. Tutustumme kylään jalkaisin ja näemme useita kirkkoja kirkkopolkuineen. Lounas nautitaan Marian tavernassa Kolyvatassa. Hotellille palattua on mahdoliisuus lihashuoltoon. Päivällinen itsenäisesti. Hyvinvointimatkan päiväohjelmaan voi tulla muutoksia, jotka johtuvat esimerkiksi säästä.

Keskiviikko 

Vapaapäivä hotellilla tai itsenäisesti saareen tutustuen. Mahdollisuus hyödyntää rantalomakohteen palveluita: uinti, melonta, suppaus, tennis. Hotellin ympäristöstö tarjoaa mahdollisuuden myös porrasharjoitteluun. Spa tarjoaa hyvät mahdollisuudet palautumiseen ja kauneudenhoitoon. Varaukset kannattaa tehdä ajoissa. Mahdollisuus myös tutustua saaren länsirannan upeisiin uimarantoihin ja rannattoman meren maisemiin. Avustamme tarvittaessa auton ja kuljettajan vuokraamisessa.

Torstai 

Runsas aamupala noutopöydästä. Kokoontuminen klo 09.10 hotellin yläaulaan. Linja-autolla Nidriin 09.30. Polkupyörävuokraamossa pyörien säätö ja eväiden täydentäminen läheisestä Supermarketista. Pyöräily sitruunalehtojen läpi Nidrin putouksille kahdessa ryhmässä. Putouksille vaellettuamme on mahdollisuus nauttia herkullisia smotheja Plataani-kahvilassa. Paluumatkalla pysähdymme erinomaisesta ruoastaan tunnettuun Kalypso-ravintolaan lounaalle. Jos joku haluaa pitää polkupyörän loppuloman ajan se on mahdollista. Pyörillä, kävellen tai linja-autolla siirrymme hotellille. Venyttely ja uintimahdollisuus. Päivällinen itsenäisesti.

Perjantai 

Aamutoimet varhain. 6.30 pyöräily Nidriin. Kello 7.00 lautalla Meganisiin. Aamupala Spartochorin uskomattomissa maisemissa.Tutustuminen saareen pyöräillen. Kaksi eri reittivaihtoehtoa tarjolla. Mahdollisuus uida poukamissa, joissa ei ole muita ihmisiä ja kerätä muistoksi kiviä ja simpukoita. Ostosaikaa Vathissa, idyllisessä satamakaupungissa. Klo 12.50 lähtee lautta takaisin ja lounas nautitaan Nidrissä. Rauhallinen illansuu hotellilla ja ruokailu yhdessä viimeisen illan kunniaksi.

Lauantai 

Kokoonnumme auringonnousua ihmettelmään. Osoitamme kiitollisuutta tästä yhteisestä lomasta aamujoogalla. Rauhallisia venytyksiä sisältävä jooga päättyy haluttaessa aamu-uintiin meressä. Kauniin aamun kruunaa runsas aamiainen tuoreine hedelmineen ja vastapuristettuine appelsiinimehuineen. Pirteän aamun jälkeen pakkaamme laukut ja meillä on vielä aikaa rantalomailuun tai kävelylenkille ja lounaalle. Lentokentälle lähdemme lentokenttäkuljetuksella hyvissä ajoin. Lentokentällä on mahdollisuus tehdä viimehetken ostokset. Lento Helsinkiin lähtee klo 21.45. Perillä se on klo 01.10. Yöpymispaikka on siis hyvä sopia paluumatkalle. Onnistuneen loman jälkeen voi aloittaa haaveilun uudesta lomasta Lefkaksella.